Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kat Baloun & The Frostbites PUB23 20.1.2023

20 tammi _ 20:00 21 tammi _ 02:00

Teksasin El Pasossa syntynyt ja Ohion Cincinnatissa nuoruutensa viettänyt, mutta nykyään Berliinissä
asuva Kat Baloun on lajissaan harvinainen naishuuliharpisti. Hän aloitti ammattilaisuransa 90-luvun
alkupuolella San Franciscossa, jossa nuoren Katin sensuelli lauluääni, viettelevä lavashow ja tyrmäkkä
bluesharppu herättivät blues-yleisön huomion hänen esiintyessään paikallislegenda Elmer Lee Thomasin
yhtyeessä.

Kat muutti vuonna 1994 Berliinin, ja on siitä lähtien keikkaillut Euroopassa Saksan pääkaupungista käsin.
Hän on levyttänyt mm. Nina ja Eb Davisin sekä Chris Rannenbergin kanssa. Vuonna 2013 hän teki levyn
myös suomalaisen Tomi Leino Trion kanssa.

Kat Balounilla on myös sikäli erikoinen yhteys Suomeen, että hän on työskennellyt Tampereella
muutaman kuukauden ajan vuonna 1985.
”Minulle merkitsee todella paljon että pääsen palaamaan Suomeen ammattimuusikkona. En olisi voinut
kuvitellakaan 25 vuotta sitten tehdessäni tylsiä tietokone-hommia Finlaysonin konttorissa, että soittaisin
joskus huuliharppua ammatikseni. Se Tampereella viettämäni syksy oli minulle todella kasvattavaa, ja
osaltaan vaikutti siihen, että päätin myöhemmin tarttua unelmiini ja toteuttaa ne”.

Pub 23 Pe 20.1.2023 klo 20 €10:
Kat Baloun – laulu, huuliharppu
Jonne Kulluvaara – kitara
Jaska Prepula – kontra- ja sähköbasso

Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/3174794819409637/

Pub 23

Kouvolankatu 23
Kouvola, Suomi
+ Google Map