
Yleisö sai touko-kesäkuussa ehdottaa suosikkejaan Kouvolan Keskustateko 2026 äänestykseen sekä äänestää mieleistään ehdokkaista heinäkuussa. Yleisöäänestyksen voitti ensimmäistä kertaa Kouvolassa järjestetty KooKoon kisakatsomo Kauppatorilla. Ääniä kertyi yhteensä 1295, joista kisakatsomo nappasi 968 kpl.
KESKUSTATEKOKILPAILU
Kouvolan Keskustateko järjestetään vuosittain, ja tämän vuotinen on jo seitsemäs kerta. Yleisöäänestykseen raati valitsi ehdotetuista neljä, eli Galleria Loiva, KooKoon kisakatsomo Kauppatorilla, Iltatori Kauppatorilla ja Kulttuuritila Kuva-portti. Yleisö äänesti suosikikseen KooKoon kisakatsomon. Viime vuonna Keskustateoksi äänestettiin Fiilis-klubit. Paikallinen Keskustateko ilmoitetaan osaksi valtakunnallista Elävät Kaupunkikeskustat ry:n Keskustatekokilpailua. Viime vuonna valtakunnallinen vuoden Keskustateko 2025 oli Pori Fashion Week.
Keskustateko voi olla mikä vaan asia, joka liittyy keskustan fiilikseen positiivisesti. Näitä voivat olla esimerkiksi innovaatio, tapahtuma, vaikuttava ihminen tai toimija, ilmiö, kaupunkilaisia hyödyttävä teko tai yhteisöllinen teko, joka koetaan merkittävänä.
KOOKOON KISAKATSOMO KAUPPATORILLA YHDISTI KOKO KAUPUNKIA
Koko kaupungin yhteisessä maksuttomassa kisakatsomossa voi seurata jättinäytöltä KooKoon playoffs-otteluiden välieriä ja mitalipelejä vierasotteluiden osalta Kouvolan Kauppatorilla 18.4.-13.5.2026. Kisakatsomo järjestettiin ensimmäistä kertaa Kouvolassa yhteistyössä KooKoon, Kouvolan kaupungin ja Kouvolan Ydinkeskusta ry:n kanssa.
KooKoon kisakatsomo nousi poikkeukselliseksi yhteisöllisyyden, kaupunkielämän ja positiivisen näkyvyyden ilmiöksi, joka kokosi ennennäkemättömällä tavalla tuhansia ihmisiä Kouvolan keskustaan. Kisakatsomo vahvisti kaupunkilaisten yhteenkuuluvuutta sukupolvesta toiseen sekä nosti Kouvolan valtakunnalliseen valokeilaan positiivisella ja innostavalla tavalla. Monien osallistujien mukaan kyseessä oli yksi merkittävimmistä ja yhteisöllisimmistä tapahtumista, joita Kouvolassa on hetkeen järjestetty.
Kauppatorin kisakatsomoalueella oli jättinäytön ja ruokamyyntikojujen lisäksi anniskelualue täysi-ikäisille. Asiakkaita kannustettiin ottamaan mukaan omia retkituoleja, sillä valmiita istuimia torilla oli rajattu määrä. Kauppatorin Kouvola-kontti toimi näytettävien pelien aikaan KooKoon fanituotteiden myyntipisteenä. Lisäksi alueella oli järjestelyihin liittyen siirtokäymälöitä sekä järjestyksenvalvontaa ja ensiapuhenkilökuntaa. Jokaisessa tapahtumassa oli myös KooKoon oma lavastudion haastatteluineen ja musiikkeineen.
Näytettävien pelien kävijämäärät olivat keskiarvoltaan 2500 hlö, finaalipelissä oli eniten katsojia ja tori oli ääriään myöten täysi. Tapahtuma tavoitti ja yhdisti ensimmäistä kertaa koko Kouvolaa kuntaliitoksen jälkeen. Pelejä seurasi torilla myös henkilöitä, jotka eivät normaalisti jääkiekkoa seuraa. Tapahtuma sai näkyvyyttä paikallis- ja alueellisen median lisäksi valtakunnallisesti verkkojulkaisuissa sekä uutisissa.

KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa vastaanotti palkinnon kisakatsomon sijainnin tapaan Kouvolan Kauppatorilla tiistaina 4.8.2026.
– Kisakatsomon järjestämisen työmäärä ja järjestelyt yllätti meidät, ilman toimivaa yhteistyötä tällaista ei olisi saatu aikaan. Haluankin kiittää Kouvolan Ydinkeskusta ry:tä, lupaviranomaisia ja Kouvolan kaupunkia tapahtuman mahdollistamisesta sekä nopeasta reagoinnista, toteaa Kookoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa.
– Keskustaekokilpailun voittaminen lämmittää ja osoittaa, että olemme tehneet jotakin oikein. Tapahtuma on luonut positiivisia lieveilmiöitä pitkin kevättä ja kisakatsomo tuleekin olemaan osa paikallista historiaa. On hienoa, että ihmiset ovat osoittaneet tukeaan ja seisovat seuramme takana, Välimaa iloitsee.
Välimaan mukaan tulevaan kauteen lähdetään luottavaisin mielin, vaikkakin valmistautumisaikaa on vain neljä viikkoa. Joukkue teki todella hyvää työtä edelliskaudella, joten jatkumolta odotamme samaa.
Yleisö kommentoi äänestämään voittajaa seuraavanlaisesti:
- Ikinä en ole kokenut Kouvolassa vastaavanlaista yhteisöllisyyttä! Tuntemattomat puhuivat toisilleen ja halailivat toisiaan. Kaikki tunsivat ylpeyttä kouvolalaisuudestaan – olimme todellakin yksi joukkue!
- Jaoimme pettymykset sekä riemun hetket pelejä katsoessa kuin yhtenä suurena perheenä!
- Harvassa ovat ne kerrat, jolloin koko kaupunki olisi nivoutunut yhtä tiukasti yhteen, siinä unohtui vanhat kuntarajat ja muut epäolennaiset asiat, kun KooKoo pelasi itsensä hopealle.
- Kiekkohuuma houkutteli ihan uusia lajista innostuneita seuraamaan pelejä, mukaan lukien itsenikin. Oli kyllä hieno kevät.
- Oli vaan niin siistiä päästä torille katsomaan pelejä, mieletön tunnelma!!!
- Aivan mahtava tunnelma, oli tulos mikä tahansa. Todella kuntalaisia yhdistävä keskustateko.
- No historiallinen ja ainutlaatuinen meininki Kouvolassa, eihän tuohon oo kahta sanaa.
- KooKoon menestys yhdisti kouvolalaisia upealla tavalla ja kisakatsomo tarjosi tähän hienot puitteet. Tärkeä ja historiallinen kevät Kouvolassa.
Urheilu ja yleisötapahtumat todistetusti yhdistävät kaupunkilaisia!




YHTEYS JA LISÄTIEDOT:
Keskustateko kilpailu/
Kouvolan Ydinkeskusta ry, toiminnanjohtaja Henna Perkiö
044 311 8250, henna.perkio@kouvolanydinkeskusta.fi
KooKoo/
Sakari Välimaa, toimitusjohtaja
050 381 1355, sakari.valimaa@kookoo.fi
Categories: Yleinen