Yleinen

HALLITUKSEN ESITTELY: Ville Helander

Hei, Olen Kouvolan Yrittäjät ry:n mandaatilla ydinkeskustan hallituksessa jo toista kertaa. Työskentelen hallituksen puheenjohtajana Tulostaito Oy:n asiantuntijaryhmässä, jossa on omimmillaan yrityksien tuloskuntoon saattamisessa, strategiakysymyksissä, liiketoiminnan kehittämisessä ja markkinoinnissa. Urani on koostunut kaupan ja teollisuuden johtotehtävistä. Olen vetänyt useita liiketoiminnan ja projektien käynnistämisiä, ja myös saneerauksia. Mm. Kohoa Synergiakeskuksen alkuperäinen ideointi […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Pertti Paloranta

Morjensta. Olen Pertti Paloranta ja työurani tein pääosin Karjalan Prikaatissa jääden reserviin 2003. Vuodesta 2004 lukien olen toiminut poliittisissa luottamustehtävissä muunmuassa kaupunginvaltuutettuna ja maakuntavaltuustossa. Tällähetkellä varavaltuutetun tehtävän lisäksi olen Kouvolan Teatteri Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja. Ydinkeskusta ry:n hallituksessa on toinen vuosi meneillään. Itse en ole koirien kouluttaja, vaikka paljolti ”seurustelen” meidän […]

PÄÄKIRJOITUS KESÄKUU 2023

Kouvolan keskustan elinvoimaluku hienoisessa nousussa Valtakunnallinen Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry on julkaissut avoimeen menetelmään perustuvaa keskustojen elinvoimalaskentaa vuodesta 2012. Kouvolassa edelliset päivitykset on raportoitu vuosina 2016, 2017, 2018 ja 2022. Keskustojen ALL-in-elinvoimalaskenta on avoin ja yksinkertainen. Se perustuu keskustan liiketilaluokitukseen pääkäytön mukaan. Kaupat ja ravintolat (nk. lauantaiyritykset) ovat keskustan elinvoiman […]

STREET FOOD FESTIVAL KOUVOLASSA 6.-7.6.2023 klo 11-20

Clogs Company Oy järjestää Street Food Festival -tapahtuman Kouvolassa Kävelykatu Manskilla 6.-7.6.2023. Kävelykatu täyttyy erilaisista ruokamyyjistä ja herkullisista tuoksuista!Heti syötäviä ja mukaan otettavia ruokia Kaukoidästä Savoon. Paikalla myös pomppulinnoja ja peliauto. LISÄTIEDOT: https://kouvolansome.com/…/streetfoodfestival-2023-kouvola/ Katumyyjät ja ruokamyyjät sijoittuvat Kävelykatu Manskille. Tapahtuman rakentaminen alkaa jo maanantaina 5.6.2023 klo 16 alkaen ja osa […]

Uusi Kouvola-kontti helpottaa torimyynnin aloittamista

Kouvolalaisilla on mahdollisuus kokeilla torimyyntiä torille hankittavassa Kouvola-kontissa, jonka on tavoitteena olla käytössä kesäkuun alusta lähtien. Kontti tarjoaa uusille torimyyjille valmiiksi kalustetun tilan, jossa toiminta on helppo startata. Kesällä 2023 torimyynnin aloittamiskynnystä on madallettu Kouvola-kontilla. Kontti vuokrataan sähköistettynä. Samalla pilotoidaan toripaikkojen lisäsähkön tarvetta. Kontin vuokrahinnat ovat kokeilun aikana kilpailukykyiset normaaliin […]

ILMOITTAUDU MUKAAN KUNINKUUSRAVIEN MARKKINOINTIIN

Kuninkuusravit järjestetään Kouvolassa 4.-6.8.2023 Kävelykatu Manskille järjestetään pe-su ajaksi Ylikiva-katufest, sekä screeni mainoksia ja ravilähetyksiä varten. Keskusta saa myös fiksatun ulkoilmeen ja yrityksille jaetaan keltaisia viirejä somisteeksi. Viirit ovat samankaltaisia, kuin Manskin yläpuolella oli viime kesänä. Tänä kesänä viirejä ei kuitenkaan nosteta ylös vaan keltaisia viirejä jaetaan yrityksille tuomaan väriä […]

MOTORSPORTTIA MANSKILLA 25.5.2023

Kävelykatu Manskille kokoontuu suuri joukko moottoriurheilun harrastajia ja kalustoa oheisohjelmineen to 25.5.2023 klo 16-20. Yhteistyössä eri moottoriurheiluseurojen kanssa toteutettu tapahtuma esittelee monipuolisesti alueen alan harrastajia sekä heidän kilpailu- ja näyttelytoimintaa. Samalla saa tiedon, millaisia moottoriurheilutapahtumia alueella järjestetään kesällä 2023. Motorsporttia Manskilla -tapahtuma on lähtölaukaus kansainväliselle CapitalBox RallyX -tapahtumalle, joka ajetaan […]

PÄÄKIRJOITUS TOUKOKUU 2023

Hei, me muutetaan! Kohoa Synergiakeskus kerää siipiensä suojaan kaikki yrittäjälle tärkeät palvelut. Tämän vuoksi myös me muutamme uusiin tiloihin entiseen Kauppakeskus Manskiin eli Kohoa Synergiakeskukseen. Kun Helanderin Ville esitteli minulle ensimmäisen kerran ideaansa yrityspalvelutalosta huhtikuussa 2021, ihastuin heti ajatukseen. Minusta mullistavaa oli se, että vihdoin oli ymmärretty, kuinka monenlaisten asioiden […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Essi Kortersalo

Hei kaikille, Olen Essi Kortesalo ja toimin hallituksessa toista kautta Kouvolan Nuorkauppakamarin edustajana. Nuorkauppakamarissa halutaan aidosti ja positiivisesti vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan, muun muassa erilaisten projektien ja tempausten myötä. Meillä on sama intressi Ydinkeskustan kanssa; haluamme toiminnallamme myös elävöittää keskustaa ja tuoda kaupunkiin positiivista pöhinää. Mukana olo Ydinkeskustan hallituksessa tukee hyvin […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Marjo Seki

Hei! Olen Marjo Seki ja asun Kouvolan Käpylässä. Ruoanlaitto, kirjoittaminen ja vapaaehtoistyö ovat minulle tärkeitä. Opetan japanilaisen ruoan valmistusta, kirjoitan kirjoja ja järjestän Japani PopUp-tapahtumia. Taustaltani olen ravintolayrittäjä Tampereelta, jonne perustin kaupungin ensimmäisen japanilaisravintolan Marusekin. Japanissa asuin 20 vuotta ja toimin siellä peruskoulun opettajana, tulkkina ja kielenkääntäjänä Tokiossa ja yrittäjänä […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Juha Päivärinta

Heippa, Olen Juha Päivärinta, Hansa-apteekin apteekkari. Kouvolan Ydinkeskusta ry:ssä aloitin toisen kauden hallituksen jäsenenä. Aikaisemmin ajattelin, että yhdistystoiminta saa jäädä taka-alalle. Toiminta Kouvolan Ydinkeskusta ry:sä on ollut alusta lähtien todella mielenkiintoista, joten toiminta on vienyt mennessään. Toivottavasti Kouvolan keskusta-aluetta saadaan kehitettyä niin, että se on mahdollisimman monelle paikka, jossa tavata […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Hanna Rimmi

Tervehdys kaikille, Olen Rimmin Hanna ja olen toiminut kohta 18 vuotta ravintola-alan yrittäjänä aivan Kouvolan ydinkeskustassa sijaitsevassa House of Rock:ssa.  Vaikka ravintolan nimestä voisi jotain päätellä, on esiintyjäkattauksemme laaja-alainen, aina kevyestä popista raskaampaan rokkiin ja heviin. Vuosittain House of Rockin lavalla nähdään 50-80 esiintyjää tai bändiä, niin paikallisia kuin listaykkösiä ja […]

PÄÄKIRJOITUS HUHTIKUU 2023

Vilkas kuuma kesä Kesä ja kärpäset. Niitä jo odotellaan. Ja kesän ja kärpästen myötä erilaisia tapahtumia. Keskustan kesä starttaa jo toukokuun lopussa, kun Motorsporttia Manskilla kerää yhteen Kouvolan seudun moottoripyörä- ja autoharrastajia. Jälleen hieno näyte kouvolalaisesta yhteisöllisyydestä: kyllä me osataan, kun vain nähdään yhteinen maali. Kesäkuun alussa saadaan puolestaan Street […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Marja Henriksson

Moikka! Olen Marja Henriksson, mamacita ja mummi – näin tituleeraavat minua kolme aikuista tytärtäni sekä kaksi ihanaa lastenlastani. Tällä hetkellä työskentelen paikallisessa tilitoimistossa ja samanaikaisesti yrittäjänä ravintola-alalla, jolla olen toiminut vuodesta 1996 lähtien. Yritykseeni kuuluu kolme ravintolaa, joista legendaariset Speden Saluuna ja Club Touba (nimi vaihtunut vuosien varrella) ovat palvelleet […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Jukka Silén

Tervehdys, Olen Jukka Silén ja yhdistyksen puheenjohtaja. Kouvolalainen toisen kauden kaupunginvaltuutettu. Olen kaupunginhallituksen varajäsen ja mm. elinkeinoyhtiö Kinnon hallituksen puheenjohtaja. Ydinkeskustan kehittäminen on aina kiinnostanut minua. Kaupungin keskustaan pitää saada tekemisen meininkiä erimuodoissa. Kouvolan keskusta pitää olla tulevaisuudessa kuntalaisille paikka, jossa kaikenikäiset kuntalaiset viihtyvät. Kouvolan keskustan  pitää olla myös helppokulkuinen […]

PÄÄKIRJOITUS MAALISKUU 2023

Kenelle Taiteiden Yön järjestäminen kuuluu? Tämä aika vuodesta on kuuminta aikaa suunnitella Kouvolan Taiteiden Yötä. Tapahtuma levittäytyy ympäri Kouvolan ja on perinteisesti ollut se tapahtuma, joka liikuttaa ihmisiä eniten Kouvolassa. Vuonna 2022 tapahtumassa oli mukana 17 tapahtumapaikkaa ja 66 esiintyjää, esiintyjäryhmää tai pienempää tapahtumakokonaisuutta ja sai liikkeelle peräti 50 000 kävijää. […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Jonna Sundström-Ikonen

Nimeni on Jonna Sundström-Ikonen, perheestäni löytyy kaksi lasta ja kaksi koiraa, joiden parissa töiden ulkopuolinen aika menee mukavasti ja pitää kiireisenä. Ravintola-alalla olen työskennellyt vuodesta 2003 lähtien, useissa eri ravintoloissa ja konsepteissa, pääosin Kouvolassa ja Kotkassa. Tulevana kesänä tulee Kymen Seudun Osuuskaupalla kymmenen vuotta täyteen. Tällä hetkellä toimin Rossossa ja […]

HALLITUKSEN ESITTELY: Katja Airaksinen

Hei! Olen Katja Airaksinen, ja en lähempää keskustaa voisi asua kuin parvekkeen suunta on kohti Amarillon terassia ja näen joka päivä Kävelykadun Manskin. Aamuisin katselen aina lämpötilan aseman kellosta. Mutta myös aamuisin ja yöaikaan tiedostaa, että asuu keskustassa. Kaikki aamut & yöt eivät ole, niin rauhallisia. Mutta jos väitetään, että […]

PÄÄKIRJOITUS HELMIKUU 2023

Tapahtumalla on merkitystä Kouvolassa järjestetään vuosittain satoja pienempiä ja suurempia tapahtumia. Harvoin pohditaan, mikä on niiden merkitys. Monesti ajatellaan, että tapahtuma automaattisesti hyödyttää sen järjestäjää, muttei ympäristössä olevia yrityksiä. Harva tapahtuma tuo alueelle taloushyötyjä ilman yhteistyötä ympäröivän elinkeinoelämän kanssa. Tapahtumat lisäävät vauhtia aluetalouden rattaisiin ja siten myös verotuloihin. Lisäksi isoilla […]

Tiedote: Psykologinen trilleri Pudotuspeli ensi-iltaan Kouvolan Teatterissa 28.1.

Kiehtova ja koukuttava trilleri vie katsojat työnhakutilanteeseen, joka on kaikkea muuta kuin tavallinen. PSYKOLOGISTA JÄNNITYSTÄ PUDOTUSPELIN ENSI-ILLASSA 28.1. Psykologinen trilleri Pudotuspeli saa ensi-iltansa Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä lauantaina 28.1. kello 18. Kiehtova ja katsojat tiukasti otteessaan pitävä näytelmä sijoittuu erään yrityksen kokoushuoneeseen, jossa työnhakijat joutuvat yllättävään testaustilanteeseen johtajan paikkaa hakiessaan. […]