Katin Blogi

Korona kevään jälkeen tapahtumien kesä

On varmasti sanomattakin selvää, että elämme hieman erilaista tapahtumien kesää 2020. Mutta eipä hätää. Tänäkin kesänä Kouvolassa viihtyvät kaikki ja tapahtumiakin saadaan tehdä.

Helteinen heinäkuu

Heinäkuussa Kävelykatu Manski vastaanottaa aivan uuden tapahtuman, joka tuo Repoveden kansallispuiston Kouvolan keskustaan. Luonto tulee Manskille 8.7. klo 10.00-17.00.

Tätä tapahtumaa on ollut ilo tehdä, sillä mukana ovat Repoveden lisäksi Metsähallitus, Visitkouvola, Kimolan kanava, Kymisun ja veneet sekä paljon muuta. Maalaistyttönä nautin luonnosta ja uskon, että myös kouvolalaiset tutustuvat tapahtuman myötä nokipannukahviin, metsäkirkkoon, ympäristön luotokohteisiin jne. Toivotetaan luonto tervetulleeksi Manskille.

Kirpputorit, torit ja markkinat

Pohjola-torin Kirpputorit järjestetään kesälauantaisin 6.6.-26.9.2020 klo 7-13 välisenä aikana. Kirpputoreilla on asiakkaille saatavilla käsidesiä ja myyjiä pyydetään huomioimaan yhdistyksen nettisivuiltakin löytyvät ohjeet turvalliseen kaupankäyntiin. Evakkotorin kirpputorit ovat perinteikäs tapahtuma, joka on monelle yhtä tärkeä kesätekeminen kuin esimerkiksi ensimmäiset uudet perunat. Kannattaakin herätä aikaisin ja käydä tutustumassa Evakkotorien tuotteisiin.

Aurinkoinen keli on houkutellut ihmisiä kouvolalaisia torille jo kesäkuusta saakka. Monesti on väkeä jo aikaisin aamulla. Torilta saakin lähituotteita varsinkin tuoreita vihanneksia, marjoja ja kukkia. Kahvihampaan kolotukseenkin löytyy apua Allun torikahvilasta ja Marttakahviosta. Vaikka iso osa torin kojuista onkin täynnä syötäviä tuotteita, on esimerkiksi kengille, sukille ja käsitöillekin omat myyjänsä.

Perinteiset markkinat 12.7. klo 10.00-16.00 kokoaa Kouvolaan monenlaisia myyntikojuja aina suolaisista ja makeista herkuista erilaisiin vaatteisiin ja muihin käsitöihin. Perinteisiä markkinoita vietetään Kävelykatu Manskilla ja Hansatorilla. Markkinavieraita viihdyttävät Jorce & Cece sekä Fillaripianisti.

Syksy tuo Taiteiden yön

Tänä vuonna Taiteiden yötä vietetään Kouvolassa 21.8. klo 15-21 ja Lasten taiteita 22.8. klo 11-14. Tänä vuonna ohjelma hajautetaan enemmän ravintoloihin ja muihin esiintymispaikkoihin Korona rajoitukset huomioiden. Kävelykatu Manskille pystytetään iso screeni, jolle ohjelmaa tuotetaan Taiteiden yön koko päiväksi. Lasten taiteissa Kävelykatu Mansille tuodaan pieni lava, jossa on ohjelmaa koko perheelle.

Taiteiden yö koostuu yhdistyksemme ohjelman lisäksi myös kouvolalaisten tahojen, yritysten ja ravintoloiden järjestämästä ohjelmasta tietysti vallitseva Korona-ohjeistus huomioiden. Ravintolat voivat ilmoittaa tapahtumiaan Taiteiden yön ohjelmaan 8.7. saakka. Markkinointimaksu yhdistyksen jäsenille on 50 euroa ja muille tahoille 100 euroa.

Kaupallista kesää

Korona-kevään jälkeen on ollut mukava huomata, että ihmiset uskaltavat liikkua ja käyttää paikallisia palveluita. Kiitos, kun ostat paikalliselta!

Paikallisuus on aihe, josta puhun mielelläni. Paikalliset yritykset ja yrittäjät pitävät Kouvolan elinvoimaisena. Omalla kulutuskäyttäytymisellään jokainen voi osoittaa olevansa ylpeä omasta kotikunnastaan. Arjen pienillä valinnoilla on iso merkitys. Jokainen euro, jonka käyttää kotikuntansa yrityksen tuotteisiin ja palveluihin, auttaa paikallisia yrityksiä kasvamaan ja luomaan uusia työpaikkoja. Kannattaa siis miettiä, missä viettää lomansa, kuinka kuluttaa ja miten puhuu oman paikkakuntansa palveluista. Kannattaa suosia paikallista aina kun se on mahdollista sillä meidän valinnoilla on väliä.

Kaupallista kesää toivottaen,

Kati Klaavuniemi
toiminnanjohtaja
Kouvolan Ydinkeskusta ry

Categories: Yleinen

Tagged as: , , ,