


Nyt käynnistyy ensimmäinen valtakunnallinen markkinointiyhteistyö
19 kaupunkikeskustaa yhdisti voimansa ja käynnistää nyt ensimmäistä kertaa valtakunnallisen markkinointiyhteistyön kaupunkikeskustojen esille tuomiseksi. Keskustojen kehittämisyhdistyksillä ja organisaatioilla on kaikilla sama tavoite: vahvistaa keskustojen elinvoimaa ja yrittäjyyttä sekä kasvattaa keskustojen vetovoimaa. Yhteistyöverkostossa ovat mukana Hamina, Heinola, Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Joensuu, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Mikkeli, Pori, Rauma, Savonlinna, Tampere, Turku ja Vaasa.
– Nyt oli hyvä hetki aloittaa kaupunkien välinen yhteistyö, koska jokaisella kaupungilla on ollut ja tulee olemaan haasteita keskustojen elinvoiman säilyttämisessä. Luotamme yhdessä tekemisen voimaan ja vaikuttavuuteen, kertoo kaupunkikeskustoja edustava Samuli Kansa Kotkan Kauppatiestä.
”Koe kaupunki” – vaikuttavuutta monen eri kanavan kautta
Kampanjan slogan on Koe kaupunki – ja sen ainutlaatuinen keskusta. Markkinointiyhteistyön kivijalka on kaupunkien keskustoja esittelevä video, joka tulee pyörimään niin sosiaalisessa mediassa kuin tv-kanavilla.
- Videon tavoite on tuoda esille kaupunkikeskustojen moninaisuus, kerroksellisuus ja ainutlaatuisuus. Keskustat ovat kauppapaikkoja, kohtaamispaikkoja ja paikkoja, jossa vietetään aikaa ja viihdytään. Kaupunkien keskustat kehittyvät ajan hengessä ja tarjoavat jokaiselle ikä- ja kohderyhmälle jotakin. Haluamme toivottaa ihmiset tervetulleiksi keskustoihin, kuvailee Kansa.
Yhteistyössä mukana olevat kaupungit tekevät myös omia kaupallisia tempauksia valtakunnalliseen kampanjaan liittyen.
Tavoitteena elävä ja elinvoimainen kaupunkikeskusta
Kaupunkikeskustojen kehittämisorganisaatiot tekevät työtä keskustojen elinvoiman, elävyyden, viihtyvyyden ja kaupallisuuden vahvistamiseksi.
– Jokaisen kaupungin keskustalla on keskeinen rooli kaupunkien profiilille ja mielikuvalle kaupungista. Meidän keskustakehittäjien tehtävänä on tukea keskustojen kehittymistä ja luoda uusia tapoja kaupallisen vetovoiman lisäämiseksi, toteaa Kansa.
Markkinointiyhteistyössä mukana olevat kaupungit kuuluvat Elävät kaupunkikeskustat ry:hyn, joka on kaupunkikeskustojen kehittämisen valtakunnallinen kattojärjestö. Yhdistyksen tehtävänä on Suomen kaupunki- ja kuntakeskusten jatkuva kehittäminen eläviksi, elinvoimaisiksi, viihtyisiksi ja kilpailukykyisiksi.
Lisätietoja:
Samuli Kansa, Kotkan Kauppatie ry
p. 0443440382, samuli.kansa@kotkankauppatie.fi
http://www.kaupunkikeskustat.fi
Categories: Yleinen