AKTIIVINEN KOUVOLA – Kouvolan matkailukesä lupaa meille hyvää
Kouvolan Ydinkeskusta on jo kaksi kertaa saanut vastaanottaa vuoden kaupunginkeskusta palkinnon, mikä on osoitus siitä, että Kouvolassa kehitetään keskustaa pitkäjänteisesti. Keskustapalkintoraadin tärkein arviointiperuste on ollut, millä tavalla palkinnon voittaja on uuden oppimisen lähde kaikille keskustakehittäjille. Kouvola antaa sitkeässä pitkäjänteisyydessään ja uudistumiskyvyssään esimerkkiä kaikille Suomen keskustakehittäjille.
Lisäksi oli ilo lukea muutama viikko sitten, että ”Löytyykö Suomen seuraava hittikohde Kouvolasta?”. Meille kaikille tunnettu Käyrälammen alue on saamassa Tykkimäki Resortin vuonna 2022. Vuoden päästä alueelta löytyy luksustelttailua, huviloita, vesipuisto, saunamaailma ja huvipuisto – kaikki samassa paikassa.
Myös Käyrälammen alueen kehittäminen on ollut pitkäjänteistä kehittämistyötä. Kouvolan kaupunki on toteuttanut Käyrälammen kehittämissuunnitelmaa määrätietoisesti. Alue on nyt kehittymässä kiehtovaksi ulkoilun, vapaa-ajan ja asumisen alueeksi Kouvolan ytimen tuntumassa. Tämä kehittämistyö edisti myös tulevan Tykkimäki Resortin tulemista.
Alueemme matkailu on ollut kovassa nousussa. Viime kesänä avautui Kimolan kanava ja tänä vuonna myös Kymiringin erilaiset tapahtumat, kuten MotoGP-kisat tuovat oman mausteensa Kouvolan matkailukesään.
Koe kaupunki ja sen ainutlaatuinen keskusta -kampanjassa tuotiin esille Kouvolaa
Kouvolan Ydinkeskusta osallistui syksyllä 2020 Elävät Kaupunkikeskustat ry:n valtakunnalliseen kampanjaan Koe kaupunki ja sen ainutlaatuinen keskusta, missä tuotiin esille kaupunkikulttuuria. 19 kaupunkikeskustaa yhdisti voimansa ja käynnistää nyt ensimmäistä kertaa valtakunnallisen markkinointiyhteistyön kaupunkikeskustojen esille tuomiseksi. Keskustojen kehittämisyhdistyksillä ja organisaatioilla on kaikilla sama tavoite: vahvistaa keskustojen elinvoimaa ja yrittäjyyttä sekä kasvattaa keskustojen vetovoimaa. Yhteistyöverkostossa olivat mukana Hamina, Heinola, Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Joensuu, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Mikkeli, Pori, Rauma, Savonlinna, Tampere, Turku ja Vaasa.
Keskustasta löytyy useita viihtyisä ravintoloita, kahviloita, missä pääsee nauttimaan joko kupin kuumaa tai viilentävää juomaa ja kesänaikana avautuvat jälleen kerran terassit, missä voi katsella Manskilla liikkuvia ohikulkijoita.
Ja, vaikka Kouvolassa ei olisikaan tänä vuonna massatapahtumia, keskustan monipuoliset palvelut, viihtyisät ja kauniit puistot Keskuspuisto ja Jaakonpuisto sekä Kouvolan Kaupungin Yhdyskuntatekniikan ylläpitämä Liikennepuisto viihdyttävät niin aikuisia kuin lapsia.
Viihdy Kouvolassa
Matkailun kehittyessä nousee merkittävästi keskiöön myös Kouvolan keskusta, Manski.
Asuntomessujen ajoilta meillä on hyvät kokemukset siitä, kuinka kauniit kukka-asetelmat, puhtaat kadut ja näyttävästi somistetut liikkeiden ikkunat vetivät väkeä Kävelykadulle. Tyhjien liikehuoneistojen ikkunoiden teippaukset paikallisten yritysten mainoksilla toivat myös ilmettä kadulle samoin VisitKouvolan kustantamat tarrat ja viirit.
Kouvola näkyi ja kuului. Miksi näin ei olisi joka kesä, koska meillä tapahtuu myös paljon asioita Kouvolassa ja lähialueilla, Ja, kun päästään koronarajoitteista, keskusta elävöityy ja varmasti ihmiset siirtyvät Manskille viettämään aikaa. Uskon, että lähialueiden tapahtumissa liikkuvat ihmiset käyttävät myös alueen palveluita.
Keskustan ulkopuolelta löytyy Urheilupuisto frisbeegolf ratoineen ja skeittipuistoineen sekä Mielakasta Mielakan Bikepark, joka tarjoaa kaikille pyöräilyharrastajille uusia kokemuksia ja kaikille liikkujille ihasteltavaa rinnettä pitkin kiemurtelevan räsymaton muodossa.
Kouvolan Kauppatorilla käy vuosittain noin 60 torikauppiasta myymässä tuotteitaan. Torilla on aina lämmin tunnelma. Torimyyjät välittävätkin monille turisteille kuvaa Kouvolasta kaupanteon ohella. Torilla voi myös nautiskella kesäpäivästä kauppojen välissä istahtaen alas Allun Torikahvilaan, Marttojen kesäkahvilaan tai napata jäätelön jäätelökioskilta. Tänä kesänä torilta löytyy myös kaksi ihan uutta kojua, jotka vievät makumatkalle aasiaan, italiaan ja espanjaan.
Ollaan ylpeitä asuinseudustamme ja jaetaan tietoa myös SOME-maailmassa
Manskilla on myös monipuolista tarjontaa ja kesäntapahtumia tiedossa, joten seuraa Ydinkeskustan tapahtumakalenteria, niin pääset osallistumaan niin livenä kuin etänä. Ydinkeskusta on korona-aikana mahdollistanut myös etänä tapahtumiin osallistuminen ja tätä suosittua tapaa tullaan myös jatkamaan.
Yhdistys tiedottaa omasta ja muiden toiminnasta Kouvolan Ydinkeskustan ry:n Facebook sivustolla ja netissä www.kouvolanydinkeskusta.fi sekä www.kouvolansome.com -sivustoilla
KouvolanSome:ssa on perjantaisin jäsenten jäsenesittelyt, näin pääset tutustumaan yritykseen ja heidän palveluihinsa. Käy ihmeessä tutustumassa esittelyihin.
Tykkäämällä ja jakamalla sivustoa tutustutat some-ystäväsi Kouvolaan. Se on helppo ja nopea tapa tehdä Kouvola näkyväksi.
Jaetaan yhdessä tietoa kaupungistamme, mikä pystyy tarjoamaan, niin elämyksiä kuin kauniin luonnon erilaiseen vapaa-ajan viettoon.
Toivotan kaikille oikein ihanaa kesää!
Katja Airaksinen
hallituksen varapuheenjohtaja

Categories: Yleinen