pääkirjoitus

PÄÄKIRJOITUS MARRASKUU 2023

Joulumieli kasvaa joulutapahtumissa ja lahjaostoksilla Jouluun liittyviä tapahtumia on tänäkin vuonna useita. Tapahtumat eivät tuo vain hyvää mieltä asiakkaille vaan ovat monelle isolle ja pienelle yrittäjälle se vuoden tärkein sesonki. Joulu lähenee kovaa vauhtia ja nyt on viimeistään aika pohtia, miten yritykset saisivat kaiken hyödyn irti joulumyynnistä. Joulu on hyvä […]

PÄÄKIRJOITUS LOKAKUU 2023

Kauppias uudistuu joka päivä Kaupan ala elää edelleen suurta murrosta. Näitä toimintaympäristön muutosvoimia synnyttävät niin taloudellinen, teknologinen, sosiaalinen kuin poliittinen kehitys. Yrittäjien on pystyttävä näkemään entistä selkeämmin ja entistä pidemmälle tulevaisuuteen. Enää ei kassakone kilise, jos vain seisoo kassakoneen takana. Eikä se kilise silloinkaan, jos hakee uusiin ongelmiin ratkaisuja vanhoista […]

PÄÄKIRJOITUS SYYSKUU 2023

TAITEIDEN YÖ KIITTÄÄ JA KUMARTAA – KOUVOLA TÄYTTYI TAAS LUKUISILLA TAPAHTUMILLA! 32. Kouvolan Taiteiden yö valloitti ja ihastutti jälleen Kouvolan kaupunkikuvaa kymmenillä ja kymmenillä erilaisilla tapahtumilla. Kouvolan Taiteiden yö keräsi taas yli 40.000 tuhatta kävijää, jotka levittäytyivät ympäri Kouvolaa. Taiteenystävät nauttivat erimuodoissa illan ja yön antimista. Tarjonta oli laajaa ja […]

PÄÄKIRJOITUS HEINÄKUU 2023

Asiakas on aina ostohousut jalassa Kuninkuusravit lähenevät kovaa vauhtia ja nyt on viimeistään aika pohtia, miten yritykset saisivat kaiken hyödyn irti tästä kymmeniä tuhansia ihmisiä yhteen keräävästä suurtapahtumasta. Suuret tapahtumat ovat aina hyvä syy tehostaa näkyvyyttä ja saada myyntiä. Rakenna brändiäsiLomalla ja muutenkin vapaalla ihmisten aivot ovat eri taajuudella kuin […]

PÄÄKIRJOITUS KESÄKUU 2023

Kouvolan keskustan elinvoimaluku hienoisessa nousussa Valtakunnallinen Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry on julkaissut avoimeen menetelmään perustuvaa keskustojen elinvoimalaskentaa vuodesta 2012. Kouvolassa edelliset päivitykset on raportoitu vuosina 2016, 2017, 2018 ja 2022. Keskustojen ALL-in-elinvoimalaskenta on avoin ja yksinkertainen. Se perustuu keskustan liiketilaluokitukseen pääkäytön mukaan. Kaupat ja ravintolat (nk. lauantaiyritykset) ovat keskustan elinvoiman […]

PÄÄKIRJOITUS TOUKOKUU 2023

Hei, me muutetaan! Kohoa Synergiakeskus kerää siipiensä suojaan kaikki yrittäjälle tärkeät palvelut. Tämän vuoksi myös me muutamme uusiin tiloihin entiseen Kauppakeskus Manskiin eli Kohoa Synergiakeskukseen. Kun Helanderin Ville esitteli minulle ensimmäisen kerran ideaansa yrityspalvelutalosta huhtikuussa 2021, ihastuin heti ajatukseen. Minusta mullistavaa oli se, että vihdoin oli ymmärretty, kuinka monenlaisten asioiden […]

PÄÄKIRJOITUS HUHTIKUU 2023

Vilkas kuuma kesä Kesä ja kärpäset. Niitä jo odotellaan. Ja kesän ja kärpästen myötä erilaisia tapahtumia. Keskustan kesä starttaa jo toukokuun lopussa, kun Motorsporttia Manskilla kerää yhteen Kouvolan seudun moottoripyörä- ja autoharrastajia. Jälleen hieno näyte kouvolalaisesta yhteisöllisyydestä: kyllä me osataan, kun vain nähdään yhteinen maali. Kesäkuun alussa saadaan puolestaan Street […]

PÄÄKIRJOITUS HELMIKUU 2023

Tapahtumalla on merkitystä Kouvolassa järjestetään vuosittain satoja pienempiä ja suurempia tapahtumia. Harvoin pohditaan, mikä on niiden merkitys. Monesti ajatellaan, että tapahtuma automaattisesti hyödyttää sen järjestäjää, muttei ympäristössä olevia yrityksiä. Harva tapahtuma tuo alueelle taloushyötyjä ilman yhteistyötä ympäröivän elinkeinoelämän kanssa. Tapahtumat lisäävät vauhtia aluetalouden rattaisiin ja siten myös verotuloihin. Lisäksi isoilla […]

Pääkirjoitus tammikuu 2023

Uusi normaali keskustoissa Ympäristöministeriö tilasi Elävät Kaupunkikeskustat ry:ltä selvityksen, miten uusi normaali näyttäytyy kaupunkikeskustoissa. Kohdekaupunkeina olivat Helsinki, Hyvinkää, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Tampere ja Turku. Kyselytutkimuksella selvitettiin, miten muuttunut maailmanpoliittinen tilanne heijastaa omaan keskustaan. Kyselyn perusteella näyttää siltä että, keskustoissa toimivat yritykset ovat saavuttaneet torjuntavoiton. Kauppojen määrä on hieman laskenut, […]

PÄÄKIRJOITUS JOULUKUU 2022

Keskusta ei ole autiomaa Tänä syksynä Helsingin Sanomat on nostanut otsikoihin Helsingin ydinkeskustan hiljentymisen puhumalla ilmiöstä sanalla näivettyminen. Suomen tunnetuin ydinkeskusta kipuilee koronan jälkeisessä ajassa. Ilmiöön ei pohdita ratkaisua vain Helsingissä – kaikkialla Suomessa keskustat elävät murrosaikaa. Liikkeet ovat vähentyneet, kävelijät kaikonneet ja keskusta jämähtänyt pölyttymään paikoilleen. No ei kai […]

Pääkirjoitus marraskuu 2022

Säästämmekö energiaa vai euroja? Kouvolan Sanomien kirjoitus 22.10. herätti miettimään, eroaako Kouvolan tapa energiansäätötavoitteissa muista kaupungeista. Jotenkin ihmetytti, että Kouvola on asetettu pahaksi pojaksi, kun Kouvola säästää euroja eikä energiaa. Lähikaupungit säästävät nähtävästi energiaa eikä euroja. Katsotaanpa mitä sanottiin? Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö kertoo sähkön ja muiden energian kulujen nousevan […]

PÄÄKIRJOITUS TOUKOKUU 2022

Kouvolan keskustassa positiivista kehitystä keskustan elävöittämiseksi Nostan neljä merkittävää asiaa esille, jotka tulevat vireyttämään Kouvolan keskustaa. Ensimmäinen on Ratamo-keskuksen avautuminen kesäkuun alkuun mennessä. Toinen on huhtikuussa tiedotettu, ja syksyllä 2022, avautuva YPT eli yrityspalvelutalo entiseen kauppakeskus Manskiin. Yrityspalvelutalo on paikallisten yrittäjien, yrittäjäjärjestöjen,Kouvolan kaupungin omistavan Kouvola Innovation Oy:n (Kinno) sekä Kymenlaakson […]

PÄÄKIRJOITUS MAALISKUU 2022

KESÄLLÄ KESKUSTASSA TAPAHTUU – OLETKO VALMIS? Kevät tekee tuloaan. Aamuisin on jo niin virkistävää kävellä keväisessä ilmassa ja päästä nauttimaan upeasta aurinkoisesta säästä. Manskin kadullakin alkoivat lumet sulaa. Ihana kevät on tulossa ja tieto siitä, että muutaman kuukauden päästä on lumet kokonaan pois, ilahduttaa ainakin minua. Kaupunki herää taas eloon […]

PÄÄKIRJOITUS HELMIKUU 2022

Kevättä kohti! Lunta on satanut viime päivinä Kouvolaan oikein urakalla ja toistuvien lumitöiden lomassa ei kevät ole ollut päällimmäisenä mielessä. Mutta kappas, kalenteria katsoessa mehän olemme jo helmikuun puolella! Tämä tarkoittaa sitä, että valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja olemme hyvää vauhtia matkalla kohti kevättä. Kevät on mahdollisuuksien ja toivon […]

PÄÄKIRJOITUS TAMMIKUU 2022

Ikkunoiden täydeltä taidetta! Taidepolku Into on ulkoilmataidenäyttely, karttaan merkitty reitti, joka kulkee Kouvolan ydinkeskustassa 5.-31.1.2022. Taideteoksia löytyy keskustan yritysten näyteikkunoista muodostaen kartalle merkityn polun. Taidepolku Into on vastaisku harmaata tammikuuta ja koronaa vastaan. Tällä hetkellä se tuntuukin lunastavansa lupauksensa ihan kirjaimellisesti. Pandemia paukuttaa uusia ennätyksiä päivä toisensa jälkeen, mieli on […]

JOULUKUUN 2021 PÄÄKIRJOITUS

Kaupunkikulttuuri syntyy meistä 28.11. oli ihana selata Kouvolan Sanomien verkkosivuja. Kouvolan keskustasta puhuttiin hyvää useassa jutussa. On suuri merkitys sillä, miten omastaan puhuu ja kenelle siitä puhuu. Viime aikoina tätä hyvän puhumista on ollut jo siinä määrin, että todellakin tuntuu siltä, että keskustaa kehitetään yhdessä. Maailmassa jylläävät muutosvoimat muokkaavat kaupunkeja […]

MARRASKUUN 2021 PÄÄKIRJOITUS

Kouvolan ydinkeskustan kehittäminen jatkuu Elävän kaupunkikeskustan toteutumiseen vaikuttavat monet asiat. Nostan muutamia asioita, joiden uskon vaikuttavan keskustan tulevaisuuden kävijämääriin merkittävästi. Ratamo-keskuksen avautuminen helmikuussa 2022 on yksi iso askel keskustan vetovoiman nousuun. Vaikkakin trendi on ollut molli voittoinen vuosia, niin keskustan kulisseissa ja ydinkeskustan toimistossa käy hyvä pöhinä. Päitä ei ole […]

Lokakuun pääkirjoitus

Valoa pimenevään syksyyn Kirjoittaessani tätä tekstiä, on juuri uutisoitu koronarajoitusten höllentämisestä. Maskia tulee käyttää oman harkinnan mukaan ja kahden metrin turvaväleistä luovutaan. Etätyösuositus päättyy lokakuun puolivälissä ja kokoontumisrajoitukset poistuvat. Kiihtymisvaiheen alueilla, joihin myös Kouvola kuuluu, kaikki anniskelu- ja aukioloaikoja koskevat rajoitukset poistuvat käytöstä. Yhteiskuntaa avataan enemmän ja enemmän. Näiden uutisten […]

Syyskuun pääkirjoitus

HEI HEI KESÄ!  TERVETULOA SYKSY! Tänä vuonna loppukesän viileys ja sateet yllättivät lähes yhtä tyrmäävästi, kun alkukesästä alkanut lämpö ja aurinko. Näin syksyn alussa tunteeni tulevasta ovat melko ristiriitaiset. Vahvimpana kuitenkin luottamus ja toivo paremmasta, mutta väkisinkin mieltä kuormittaa hetkittäin pelko ja huoli siitä, että vielä saadaan pitkäänkin odottaa elämän […]

Elokuun pääkirjoitus

Viilenneet säät tuovat mukanaan syksyn tuntua, ja monella arki rullaa jo tuttuun tapaan. Yksi kohderyhmä on erityisen valmiina tulevaan syksyyn, nimittäin uudet aloittavat opiskelijat. Kouvola on elävä opiskelijakaupunki ja ammattikorkeakoulumme on rankattu monella tavoin koko Suomen parhaaksi. Meille halutaan tulla opiskelemaan. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kampuksilla Kouvolassa, Kotkassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa aloittaa […]