Turvallisuusasiat puntarissa Kouvolan keskustassa

Viranomaistahot ja järjestöt esittäytyvät Kouvolan keskustassa Kouvolan turvallisuus ja Viranomaiset Manskilla -tapahtumissa 1.9. Tapahtumien keskiössä ovat ajankohtaiset turvallisuusaiheet.

Kouvolan keskustassa pääsee jälleen tutustumaan eri viranomaisten ja järjestöjen toimintaan. 1.9. järjestettävä Kouvolan turvallisuus ja Viranomaiset Manskilla -niminen tapahtuma on yhdistelmä kahdesta eri tapahtumakokonaisuudesta. Viranomaiset Manskilla -nimeä on käytetty Kouvolan ydinkeskustassa viranomaistahojen esittelytapahtumissa jo 20 vuoden ajan. Kouvolan turvallisuus -tapahtuma on mukana nyt kolmatta kertaa.

Tapahtumien tavoitteena on tuoda viranomaiset lähelle ihmisiä ja lisätä eri tahojen tunnettavuutta. Tapahtumassa pääsee kyselemään eri viranomaistahoilta, yrityksiltä ja järjestöiltä heidän toiminnastaan. Mukana on myös esimerkiksi Kymenlaakson pelastuslaitoksen kalustoesittely. 

Kouvolan Ydinkeskusta ry, Kouvolan kaupunki ja Puolustusvoimat toteuttavat tapahtumakokonaisuuden yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tapahtumasta on tullut vuosien varrella kiitelty käytännön esimerkki viranomaisten ja muiden kansalaisten hyväksi toimivien organisaatioiden yhteistyöstä.

Kouvolan turvallisuus -ohjelma 1.9.2022

  • klo 11–12 Karjalan prikaatin toimintanäytös (tiedusteluryhmän teltan pystyttäminen ja irtautuminen)
  • klo 12 Utin jääkärirykmentin helikopterin ylilento/esittelylento
  • klo 12.30 Turvallisuuskeskustelu (Kouvolan turvallisuuspäällikkö Johanna Tauriainen Karjalan prikaati: Jukka Jokinen, Petri Olli tai Timo Heijari ja Kymenlaakson pelastuslaitos Juhani Carlsson)
  • klo 13–13.30 Kymenlaakson pelastuslaitoksen toimintanäytös
  • klo 13–14 Turvallisuusviranomaiset esittäytyvät

Tapahtumasivu: https://kouvolansome.com/tapahtumat/kouvolanturvallisuus-viranomaisetmanskilla-192022/