Työntekijäesittely: Kati Klaavuniemi

Hei!

Niin ne vuodet vierii ja vesi virtaa Kymijoessa. Vuonna 2019 tulin Kouvolaan yhdistyksen toiminnanjohtajaksi Kemistä sieltä Meri-Lapin kylmistä tuulista ihmettelemään Kaakonkulman lämmintä ilmastoa ja tunnelmaa. Edelleen pukeudun tuulisella ilmalla ”yli”, mutta muuten olen oppinut nauttimaan ulkoilusta Kymenlaaksolaisilla poluilla.

Koulutukseltani olen markkinointiviestinnän suunnittelija. Työhistoriastani löytyy yli kymmenen vuotta erityisnuorisotyötä sekä lähes kaksikymmentä vuotta mainostoimiston copywriterin ja mainosalan yrittäjän tehtäviä. Kouvolaan tulin työskenneltyäni neljä vuotta Kemin kaupunkikeskustayhdistys ry:n eli Kemitiimin toiminnanjohtajana.

Moni on varmaan jo huomannut, että vaikka olen peruspositiivinen ja vilkas, olen myös aika suorapuheinen. Minusta asioista pitää pysty puhumaan, mutta taika on siinä, miten asioista sanotaan. Jos on palautetta annettavana, sen voi antaa olematta ilkeä tai syyttelevä. Rakentava keskustelu vie asioita eteenpäin.

Aika Kouvolassa on ollut kulkemista poikkeuksellisista tapahtumista toiseen. Kesällä 2019 oli Asuntomessut ja yhdistyksellä oli paljon uusia ideoita seuraavan kesän tapahtumiin. Kuinkas sitten kävikään: tuli Korona ja kilpajuoksu alati muuttuvien rajoitusten kanssa. Nyt toimintaan tuo haasteensa kaikkien hintojen nouseminen. Kuitenkaan yhdistyksen saamat tuet ja muut tulot eivät ole nousseet. Eli meillä on samoja haasteita kuin muillakin yrittäjillä. Uusi normaali tuntuu jo kirosanalta.

Ympäristöministeriö tilasi Elävät Kaupunkikeskustat Ry:ltä selvityksen, miten uusi normaali näyttäytyy kaupunkikeskustoissa. Kohdekaupunkeina olivat Helsinki, Hyvinkää, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Tampere ja Turku. Kyselytutkimuksella selvitettiin, miten vuoden 2022 muuttunut maailmanpoliittinen tilanne heijastaa omaan keskustaan. Kyselyn perusteella näyttää siltä että, keskustoissa toimivat yritykset ovat saavuttaneet torjuntavoiton. Kauppojen määrä on hieman laskenut, mutta kehitys alkoi jo ennen pandemiaa. Ravintolat ovat säilyttäneet asemansa. Vapaat liiketilat ovat käytännössä keskimäärin pysyneet lähes samalla tasolla.

Kyselystä nousi tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi tapahtumallisuus eli kaikkia tapahtumia ja kulttuuria on lisättävä keskustassa aidolla yhteistyöllä. Seuraavaksi tärkeimpänä nähtiin julkisen hallinnon ja elinkeinoelämän vuosittain tekemät kehittämisinvestoinnit keskustoihin. Kolmanneksi asiaksi nousi kaikkien liikkumismuotojen huomioiminen ja keskustan saavutettavuus.

Myös Kouvolan keskustassa meidän on jatkossa kehitettävä ja lisättävä keskustan asiakaslähtöisyyttä ja kokemuksellisuutta. Meillä on viihtyisä keskusta, jonne on helppo saapua. Miellä on elävä tori, monipuolisia ja laadukkaita ravintolapalveluja sekä mielenkiintoisia kivijalkaliikkeitä. Meidän tulisi yhteistyössä Kouvolan kaupungin ja yritysten kanssa miettiä keinoja, miten ihmisiä saataisiin saapumaan Kouvolaan nauttimaan näistä palveluista. Avain asemassa on tietenkin markkinointi.

Olen ollut näissä hommissa jo lähes yhdeksän vuoden ajan kahdessa eri kaupungissa. Suurin ongelma on ollut kaikkien näiden vuosien ajan löytää keinoja, miten yritykset voisivat hyödyntää vielä paremmin tapahtumien kaupunkiin tuomia ihmisvirtoja. Kadut täyttyvät ihmisistä, mutta ihmiset eivät löydä yrityksiin sisälle. Nykyajan ihmisille ei siis enää riitä, että liikkeen tai ravintolan ovi on auki. Ihmiset haluavat yhä enemmän ostotapahtuman olevan myös elämyksellinen. Tämän asian kanssa teemme töitä jatkossakin, sillä yrityksillä tuntuu olevan haaste kaiken arkisen kiireen keskellä löytää niitä keinoja, joilla avoinna olevasta ovesta saadaan ihmiset sisälle ostoksille.

Käykäähän toimistolla ja kutsukaa minua kylään tai soitellaan. Keskustellaan sitten paremmin, miten te voisitte hyötyä yhdistystoiminnasta Kouvolan keskustan hyväksi.

Yhteistyöterveisin

Kati Klaavuniemi
Toiminnanjohtaja
puh. 050 308 8665
kati.klaavuniemi@kouvolanydinkeskusta.fi