Kouvolan Keskustateko 2022 on Torikahvila Cafe Sion

Yleisö sai heinäkuussa ehdottaa suosikkejaan Kouvolan Ydinkeskusta ry:n nettisivuilla olevan lomakkeen kautta ja elokuussa yhdistyksen Facebookissa äänestää Kouvolan vuoden 2023 Keskustatekoa. Yleisöäänestyksen voitti Kouvolan kauppatorilla toimiva Cafe Sion ja palkinnon vastaanotti yrittäjä Emilia Cardenas.

Äänestys järjestettiin nyt jo neljännen kerran ja 17:ää eri kohdetta ehdotettiin. Ehdotetut kohteet vaihtelivat eri tapahtumista yrityksiin ja henkilöihin. Yleisöäänestykseen pääsivät eniten ehdotetut kohteet eli Cafe Sion, Motorsporttia Manskilla -tapahtuma ja Kohoa Synergiakeskus, joita kaikkia oli ehdotettu useampaan kertaan. Yleisö sai äänestää suosikkiaan Kouvolan Ydinkeskusta ry:n Facebook-sivulla ja voittajan valitsi yhdistyksen hallitus todettuaan yleisön suosikin olevan Cafe Sion.

Cafe Sion on Kouvolan Kauppatorilla toimiva kahvila, joka on tuonut eloa ja iloa koko torin toimintaan. Pienestä isoksi kasvanut kahvila on energisen yrittäjänsä näköinen. Säällä kuin säällä ja vuodenajoista riippumatta Cafe Sion on palvellut asiakkaitaan myös silloin, kun mikään muu ei ole auki. Paikka on ollut ihana valo pimeällä ja viilentävä keidas helteellä. Tämän vuoksi kouvolalaiset äänestivät Cafe Sionin ja sen yrittäjän Kouvolan Keskustateoksi 2023.

Yleisön palaute: Kahvila on tuonut torille piristystä. Kahvilassa on hyvä tuotevalikoima ja ystävällinen – oikeastaan ihan mahtava asiakaspalvelu. Lisäksi yrittäjä uskaltaa kokeilla ja ennen kaikkea osoittaa, että kyllä talvellakin käy kahvittelijoita, jos vain on paikka minne mennä. Ihana olohuone torilla.

Yrittäjä Emilia Cardenas on lyönyt persoonansa peliin, tarjoillut torilla tuotteita, joita siellä ei ole ennen maisteltu. Yrittäjän espanjalaiset juuret näkyvät ja kuuluvat – positiivisella tavalla. Torilla tuoksuvat erikoiskahvit, churrot, korvapuustit, casadiellet ja marjapiirakat sulassa sovussa. Kaiken ikäiset kävijät ovat löytäneet Emilian gelatot ja juomat ihastuen ikihyviksi. Emilia on myös osallistunut torin kehittämiseen ideoin ja osallistuen. Hän on osoittanut, että kun uskaltaa, pienellä panostuksella voi saada aikaan isoja asioita.

Cafe Sion on sosiaalinen kahvila, joka on tuonut torille myös nuoria asiakkaita. Cafe Sion on myös tarjonnut senioreille paikan olla ja tavata ihmisiä. Yhteisö onkin muodostunut pikkuhiljaa ja nyt torille ei enää tulla pikaisille ostoksille vaan kokemaan toritunnelmaa, jota Emilia on ollut luomassa.

Cafe Sion on osoitus siitä, että kyllä toreillakin voi menestyä. Toiminta lähti alkujaan kesän toimivasta pienestä vaunusta ja tänä päivänä se on iso nautiskelualue kahvilakontteineen. Torilla yrittäjä saa palautetta ja on asiakkaiden iholla. Tätä yrittäjänä toimiva Emilia Cardenas on hyödyntänyt hyvin ja kuullen asiakkaiden toiveet tuoden torille myös uusia asiakkaita. Torit eivät ole kuolemassa vaan ne tarjoavat mahdollisuuksia yrittää ja menestyä. Torikulttuuri kehittyy ihmisten toimesta ja Cafe Sion ja sen yrittäjä Emilia Cardenas on ansainnut tunnustuksen torien ja keskustan kehittäjänä.

Kouvolan ”osakilpailun” voittaja kilpailee syksyn aikana myös valtakunnallisesta Keskustateko-tittelistä, jonka voittaja julkaistaan lokakuussa.

Kilpailun järjestäjän yhteystiedot:
Kati Klaavuniemi, Kouvolan Ydinkeskusta ry
p. 050 308 8665, kati.klaavuniemi@kouvolanydinkeskusta.fi