Keskusta ei ole autiomaa
Tänä syksynä Helsingin Sanomat on nostanut otsikoihin Helsingin ydinkeskustan hiljentymisen puhumalla ilmiöstä sanalla näivettyminen. Suomen tunnetuin ydinkeskusta kipuilee koronan jälkeisessä ajassa. Ilmiöön ei pohdita ratkaisua vain Helsingissä – kaikkialla Suomessa keskustat elävät murrosaikaa.
Liikkeet ovat vähentyneet, kävelijät kaikonneet ja keskusta jämähtänyt pölyttymään paikoilleen. No ei kai nyt sentään. Keskustat ympäri Suomen elävät suurta murrosaikaa. Ihmisten kulutuskäyttäytyminen on muuttunut ja samalla myös työkulttuuri etätyön myötä. Mutta muutos ei aina välttämättä ole negatiivinen asia. Se voi olla mahdollisuus, joka tuo tullessaan uusia ideoita ja oivalluksia.
Elääkseen keskusta tarvitsee elämää. Elämää keskustoihin tuovat asukkaat, keskustoissa töissä ja kouluissa käyvät ihmiset, palveluntarjoajat ja kaikkea tätä ohjataan poliittisilla päätöksillä, kaavoituksella ja rakentamisella. Keskustaan ei tulla vain tekemään ostoksia vaan se on paikka, jossa viihdytään.
Keskustojen yritykset tarvitsevat ihmisiä, jotka käyttävät rahaa. Ihmiset etsivät yhä enemmän elämyksiä ja arvostavat liikkeitä, jotka tekevät ostokokemuksesta elämyksen. Hyvä palvelu, asiakkaan huomioiminen ja asiakkaan tarpeiden tunnistaminen eivät enää riitä vaan asiakas haluaa tuntea olonsa erityiseksi, saada enemmän kuin pelkän hyvän palvelun. Tässä onkin monelle yrittäjälle haastetta kerrakseen. Mutta samalla se on mahdollisuus erottua ja menestyä.
Ihmisillä täytyy olla monta syytä tulla Kouvolaan ja samalla nauttimaan sen keskustasta ja sen palveluista. Kouvolan keskustaan ihmisiä vetävät sen kulttuuri-, urheilu- ja muut tapahtumat sekä hyvät ravintolat, tori, museot, Kouvolan Teatteri, mielekäs tekeminen, keikat, ihmiset jne. Kyse ei siis ole vain ostamisesta, vaan ihmiset haluavat tutustua kaupungin fiilikseen ja sykkeeseen. Toiset haluavat aina uudessa kaupungissa testata kuuluisimman grillin ja toisille kaupunkikokemuksen tarjoaa Tripadvisorin arvotetuin ravintola.
Mutta yksin yritykset, yhdistys tai kaupunki eivät tee Kouvolan ydinkeskustaa houkuttelevaksi paikaksi. Tarvitaan yhteistyötä. Ja kaikessahan lähdetään ihan siitä saavutettavuudesta saakka. Mutta mitä me voisimme yhdessä tehdä? Voisimme käydä palvelumuotoilun keinoin läpi, mitä yritykset voisivat tehdä paremmin. Voisimme markkinoida Kouvolan keskustaa yli kuntarajojen yhteistyössä kaupungin kanssa. Voisimme tutustua paremmin kohderyhmiimme eli niihin ihmisiin, jotka asuvat, käyvät töissä tai liikkuvat keskustassa opintojen yhteydessä, jotta voisimme palvella heitä paremmin. Ja voisimme yhdessä kiinteistönomistajien ja kaupungin kanssa etsiä ratkaisuja, kuinka esimerkiksi pitkään tyhjinä olleet toimistotilat muutetaan asunnoiksi.
Minä uskon, että Kouvolan keskusta on edelleen kiinnostava paikka tehdä ostoksia, viettää aikaa ja nauttia kaupunkikulttuurista. Keskustat eivät kuitenkaan kehity yksittäisillä teoilla vailla yhteistä suuntaa tai suunnitelmaa. Yhteistyössä on niin valtava voima, että sillä saadaan kaatumaan esteitä, jotka nyt ovat kehittymisen ja uusien ideoiden tiellä.
Kouvolan keskustan hiljentyminen pysäytetään tekemällä hyviä päätöksiä yhdessä. Lisätään asumisen mahdollisuuksia, helpotetaan saavutettavuutta, tarjotaan useita syitä tulla Kouvolaan ja huolehditaan, että jokainen kohtaaminen on merkityksellinen.
Kiireistä joulunaikaa ja rentouttavia pyhiä!
Toivottaa Kouvolan Ydinkeskusta ry:n toiminnanjohtaja Kati Klaavuniemi

Categories: Yleinen