Joulumieli kasvaa joulutapahtumissa ja lahjaostoksilla
Jouluun liittyviä tapahtumia on tänäkin vuonna useita. Tapahtumat eivät tuo vain hyvää mieltä asiakkaille vaan ovat monelle isolle ja pienelle yrittäjälle se vuoden tärkein sesonki.
Joulu lähenee kovaa vauhtia ja nyt on viimeistään aika pohtia, miten yritykset saisivat kaiken hyödyn irti joulumyynnistä. Joulu on hyvä syy tehostaa myyntiä, kiittää asiakkaita sekä vahvistaa brändiä. Ja se on kausi, jota kannattaa suunnitella hyvin.
Me tietysti aina toivomme, että asiakkaat hankkisivat vain harkittuja lahjoja, jottei joulun jälkeinen palautusrumba yllätä. Ja toinen tärkeä asia on hankkia lahjat pienyrittäjien liikkeistä. Se lisää yhteisöllisyydentunnetta ja tuo hyvinvointia alueelle työllistäessään paikallisia.
Kun ostat paikallisyrityksistä, tuet samalla lähialueen taloutta – niin työpaikat kuin varatkin pysyvät lähiyhteisössäsi. Tämä tarkoittaa, että yhteisölle jää enemmän varoja parannustoimiin ja kasvun edistämiseen. Ja kun naapuruston pienyritykset kukoistavat, se voi johtaa koko yhteisöä hyödyttäviin etuihin, kuten vilkastuneeseen asiakasliikenteeseen, kiinteistöjen arvonnousuun ja osallistavampaan yhteisöelämään.
Mutta mitä yritykset voisivat tehdä, jotta asiakkaat löytävät ne mieleisimmät joululahjat paikallisista liikkeistä? Olla mukana siellä missä tapahtuu. Markkinointi ei yksin riitä vaan anna asiakkaillesi valmiita ideoita, tuo ne esille tapahtumiin ihmisten ihailtavaksi ja miksei jopa tuoksuteltaviksi. Tapahtumat saavat ihmiset liikkeelle ja yhdessä saavutamme enemmän ihmisiä.
Joulun odotus ei lähde siis käyntiin yksin joulunavaustapahtumasta tai joulumarkkinoista eivätkä silmitön ostaminen ja turhaan tuhlaaminen synnytä joulumieltä. Sen sijaan järkevät ostokset, laajalle levittyvä yhteisöllisyys ja kestävän kehityksen mukaiset valinnat kyllä tuottavat hyvää mieltä, joka joulukuun edetessä myös joulumieleksi alkaa kehkeytyä.
Kaupallista joulun aikaa toivotellen,
Kati Klaavuniemi
toiminnanjohtaja
Kouvolan Ydinkeskusta ry

Categories: Yleinen